Kantrimusiikki

Kantrimusiikki on syntynyt folkmusiikin blackgospelin ja bluesin vaikutuksesta. Sen syntysijana voidaan pitää Yhdysvaltojen eteläisiä valtioita. Kantrimusiikissa käytetyimpiä instrumentteja ovat kitara, huuliharppu, dobro, viulu, sekä steel-kitara. On myös sanottu, että kantrimusiikki on ottanut voimakkaasti vaikutteita irlantilaisesta kansanmusiikista.Kantrimusiikilla on tänäkin päivänä valtava kuulijakunta ja musiikkityylinä kantri onkin suosituin, jos kysytään Yhdysvaltalaisilta radiokanavilta. Kantrimusiikkia kuuntelee viikoittain yli 100 miljoonaa aikuista pelkästään Yhdysvalloissa. Kantrimusiikki vetää puoleensa ihmisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Kantrimusiikin suurimmat tähdet

Kantrimusiikin suurimmat tähdet ovat luonnollisesti amerikkalaisia, mutta heidän suosionsa on saavuttanut kansainväliset mittasuhteet. Tunnetuimpia artisteja lienevät Johnny Cash, jonka elämästä kertoo elokuva Walk the Line, Dolly Parton, Shania Twain, sekä Garth Brooks. Nuoremman polven kantrimuusikoina voidaan pitää Taylor Swiftiä, jonka tuotanto ei ensi kuulemasta kuulosta aivan perinteiseltä kantrimusiikilta, vaan se on saanut vaikutteita myös pop ja rock musiikista.

Kantrimusiikin vaikutus Euroopassa

Garth Brooksin piti järjestää Irlannissa vuonna 2014 useamman konsertin sarja, mutta järjestely epäselvyyksien jälkeen Brooks päätti perua kaikki konserttinsa. Asiasta nousi kohu, johon jopa Irlannin pääministeri otti kantaa.Suomessakin kantrimusiikilla on vankka jalansijansa. Säännöllisin väliajoin ulkomaisten kantrilaulajien hittikappaleet löytävät tiensä myös kotimaisille listoille. Suomessa kantrimusiikin edustajiksi ainakin osan heidän tuotantonsa perusteella laskea Tapio Rautavaara, Kari Tapio, J.Karjalainen, sekä Jussi Raittinen.